Markkinat mullistaa se, jolla on oivallusta ja rohkeutta

eKaistan etujoukkovaihe on lähtenyt hienosti liikkeelle, ja olemme löytäneet reilussa parissa viikossa jo noin puolet ensimmäiseen vaiheeseen haettavista 110 kodista. Toki tiesimme, että olemme hyvään aikaan liikkeellä ja että kiinnostusta varmasti löytyy, mutta uuden tuotteen kohdalla on aina pieni kysymysmerkki, meneekö viesti läpi. Alun perusteella näyttää onneksi vahvasti siltä, että menee.

Olen nyt soitellut etujoukkokoteja läpi ja käsitys siitä, että eKaistalle on tilausta, vahvistuu joka päivä. Näin toki ounastelimmekin, mutta palaute on silti yllättänyt – sähköyhtiöiden suuntaan negatiivisuudellaan ja meidän suuntaan positiivisuudellaan. Hyvä näin päin toki…

Tuntuu siltä, että ihmiset ovat korviaan myöten täynnä sähkön ostamisen monimutkaisuutta. Onko sopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva, maksanko sähköstäni liikaa markkinahintaan nähden, nouseeko hinta ja paljonko se nousee ja milloin se nousee, milloin tulee seuraava lasku ja mitenköhän iso se mahtaa olla ja niin edelleen. Moni ei ole tietoinen siitäkään, onko käytössä mahdollisesti yösähkö tai kausisähkö ja mitä eroa milläkin on – vai onko enää mitään.

Sähkön ostamisen monimutkaisuus ei ole kuluttajan vika, vaan energiayhtiöiden. Kun kaikki toimivat samalla tavalla, ei kenenkään tarvitse tehdä asialle mitään. Status quo vallitsee ja kuluttaja maksaa kaiken nahoissaan. Palvelua, jonka jokainen voi ymmärtää, ei yksinkertaisesti ole vaivauduttu tekemään.

Mihin sähköä lopulta kuluu, tuntuu sekin olevan monelle kysymysmerkki. Toki aiheesta tietoa löytyy, mutta kokonaiskuvaa on asiaan vihkiytymättömän hankala muodostaa. Näin säästöt omia kulutustottumuksia muuttamalla jäävät useimmilta nekin saamatta.

Kun nukutaan ruususen unta, lopulta joku tulee ja iskee – kuten teki Uber taksibusineksessa ja Onnibus joukkoliikennealalla. Samasta on kyse myös eKaistan kohdalla. Perinteiset toimijat haraavat aikansa vastaan, mutta eivät voi muutokselle lopulta mitään – siitä kun päättää lopulta kuluttuja. Digiaikana markkinat pystyy mullistamaan pienikin toimija, jos on oivallusta ja rohkeutta. Ja sitähän meillä on!

Jos jokin asia jäi askarruttamaan, kysy pois. Kaikki yhteystiedot ja chat-palvelu löytyvät helpoiten verkkosivuiltamme: www.ekaista.fi.

Hyvää juhannusta!

Jarkko