Sähköyhtiöt kuittaavat erehdyksensä sinun kukkarostasi

Markkinasähkön hintakehitys on ollut hurjaa viime aikoina. Hintakäyrä on ollut jyrkästi noususuunnassa jo vuoden alusta lähtien.

Taustalla on vaikuttanut muun muassa helteinen ja kuiva kesä sekä sähköntuotannossa käytettävien polttoaineiden ja päästöoikeuksien korkea hinta.

Sähkön markkinahinta on noussut merkittävästi vuonna 2018.

Tilanne aiheuttaa suuria vaikeuksia sähköyhtiöille. Selvää on, että sähköyhtiöiden asiakkaille tämä näkyy sähkön hinnan nousuna.

Ensimmäisenä hintojaan korottavat yhtiöt, jotka vastikään markkinan valloituksen huumassa tarjosivat asiakkailleen kahden vuoden sähkösopimuksia jopa alle neljällä sentillä kilowattituntia kohti. Nämä sopimukset ovat nyt sähköyhtiöille raskaasti tappiollista toimintaa.

Muun muassa energiayhtiö Helen nostaa sähkön hintojaan tuntuvasti (I-S Taloussanomat 7.9.2018). Eniten sähkölaskun summa nousee sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuvilla. Näissä talouksissa sähköön uppoaa vuodessa noin 112 euroa aiempaa enemmän.

Sähköyhtiöiden riskien hallinta ja hintojen ennakointi on pettänyt pahemman kerran. Tappio täytyy kattaa jollakin tavalla, ja miten sähköyhtiöt sen tekevät? Kynimällä lisää rahaa vakioasiakkailtaan. Näiden asiakkaiden olisi nyt oman taloutensa kannalta tärkeää aktivoitua ja kilpailuttaa sähkösopimuksensa.

Näköpiirissä ei ole, että sähkön markkinahinta laskisi tulevana talvena. Yleisen näkemyksen mukaan tulevan vuoden keskihinta alkaa vähintään kuutosella, jopa seiskalla.

Onneksi sähköenergian hinnan voi kilpailuttaa, ja nyt jos koskaan se on tärkeää. Lisäksi kannattaa harkita, voisiko kodin energiansäästöä tehostaa esimerkiksi ilmalämpöpumpulla.

Pörssisähkö tulee jatkossakin pidemmällä aikavälillä olemaan kaikista halvin vaihtoehto kuluttajalle etenkin älykkääseen lämmityksenohjaukseen yhdistettynä. Vähiten hintojen noususta kärsivät he, joilla on kodissaan älykästä ohjaustekniikkaa, joka reagoi välittömästi sähkön hinnan vaihteluihin.