Teimme ilmalämpöpumpun hankinnasta yksinkertaista

Teimme ilmalämpöpumpun hankinnasta yksinkertaista

Olipa kerran visio: Haudataan hankalasti ohjattavat, äänekkäät ja kalliit ilmalämpöpumput. Silputaan hiuksia nostattavat sähkölaskut. Tuplataan säästöt ja tasataan kuukausikulut.

Teimme siitä totta. Valjastimme eKaistan älykkään ohjauksen ilmalämpöpumpun ja lämminvesivaraajan rinnalle ja tarjoamme nyt ensimmäisinä Suomessa kuukausimaksullista palvelua, jossa kuluttaja saa ilmalämpöpumpun ja älykkään lämmityksenohjauksen samassa paketissa.

Miksi? Koska tässä kuluttaja säästää ja sähköyhtiöiden valta pienenee. Olemme myös todenneet, että palvelu vastaa jo pitkään kyteneeseen tarpeeseen.

Sähkön hinta hirvittää etenkin pakkasten paukkuessa. Loisteen sähkömarkkinakatsaus helmikuulta kertoo, että sähkön tukkumarkkinahinnat ovat nousussa kuivien ja kylmien sääennusteiden vuoksi. Sähkönkulutus nousi alkuvuodesta talven huipputasolle.

Jos vaihtoehdot ovat iso lasku ja pieni lasku, kuka tahansa valitsee mieluummin jälkimmäisen. Sen lisäksi olemme huomanneet, että helpommalle tavalle hankkia ilmalämpöpumppu on tilausta. Esimerkiksi Motivan tuoreen tutkimuksen mukaan monelle pumpun hankinnan isoin este on sen hankintahinta. Tiedämme, että se on iso kertarysäys pankkitilillä.
Nykypäivänä lähes mitä vain puhelimista autoihin voi ostaa kuukausimaksulla, joten miksi ei ilmalämpöpumppua?

Pumpun käytön optimointi käsin on tavalliselle kaduntallaajalle hankalaa. Puhumattakaan siitä, miten monimutkaisin tavoin sähköyhtiöt veloittavat kuluttajaa. Yksinkertaistimme soppaa, kunnes jäljellä oli pelkät lihat. Laitoimme ilmalämpöpumpun ja eKaistan älykkään lämmityksenohjauksen samaan pakettiin.

Älykäs teknologia ohjaa ilmalämpöpumpun ja vesivaraajan toimintaa kunkin perheen lämmitystarpeen mukaan. Sähkö tulee eKaistan kautta kotiin pörssisähkönä, ja kulutusta on mahdollista ohjata pois tunneilta, joina sähkö on kalleimmillaan. Näin lämmityslasku pienenee jopa puoleen. Lähetämme kaikesta vain yhden laskun kuukausittain. Tässä paketissa ei tule mukana yllätyksiä, kuten ei meillä muutenkaan.

Tiesitkö muuten, että voisit todennäköisesti nelin- tai jopa viisinkertaistaa ilmalämpöpumppusi tehot ihan vain vaihtamalla sen uuteen Toshiban pumppuun, sellaiseen, joita eKaistan paketissa saa?

Jos helpompi tapa hankkia ilmalämpöpumppu kiinnostaa, ota yhteyttä.

Lämpöisin terveisin,
Mika